keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

Hakuilua

Tänää oli taas kokeneempi hakutreeneissä. Ennen treenenihin lähtöä Miki kyllä vartioi porukoilla niin tehokkaasti asuntoa, että mietin onko järkeä viedä sitä mihinkään reenaamaan, vai syökö se ihmisiä. Olin keittänyt päivän treeniä varten kieltäkin että on kunnon herkkua, kun viimeksi Miki ei taas pysynyt maaalimiehillä.

Autossa mulla oli taas matkassa molemmat koirat, sillä Anun oli tarkoitus tulla Milaa hakuiluttaan hieman myöhässä tai mä olisin hakuillut Milankin kanssa. Olin päättänyt ottaa Mikille vain kaksi pistoa, varuiksi oli kolmas kippo. Autosta ulos otettaessa Miki ei suostunut koskemaankaan kieleen, ei myöskään lämmittely vaiheessa, ainoastaa sillä oli kova kiire metsään, joten mun epäilyt vaan kasvoivat. Maalimies käyttäytyminen oli yksi päivän epäilyistä, koska viimeksi Miki oli hieman päällekäyvä kahdella ensimmäisellä maalimiehellä.

Molemmat pistot tehtiin samoihin paikkoihin, missä edelliselläkin oli ollut maalimiehet. Ensimmäiseksi maalimieheksi olin päättänyt ottaa Mikille mieleisen ja tutun Anun. Hajua hakiessani Mikiä lähti keskilinjalta innokkaasti metsään, mutta matkalla olisi kiinnostanut vaan maassa olevat koiran hajut. Hajun saatuaan palattiin keskilinjalle, jossa Miki piippasi sen merkiksi että joku puuttui joukosta. Lähetin Mikin maalimiehelle aivan etutakakulmaan, jonne Miki teki hienon suoran piston. Maalimies käyttäytyminen oli lähes mallikasta eikä Anulle ollut tullut tunnetta että koiran ahdistaa, tosin enemmän olisi voinut pysyä taastu vielä maan pinnalla.

Kakkospisto hajuhakemisineen olisi voinut olla lähes tulkoon oppikirjasta, myös maalimies käyttäytyminen oli esimerkillistä. HYVÄ MIKI. Kun kaikki maalimiehet oli löytynyt annoin kaikille hakuryhmäläisille nameja, joita he sitten syöttelivät Mikille, jotta Miki tottuisi vieraisiin käsiin. Mikillä oli nyt toista kertaa rullakaulassa "koristeena", tämä ei Mikiä hetkauta eikä koira ole sitä huomaavinaankaan, joten kaikki toistaiseksi hyvin.

Ei kommentteja: