maanantai 18. toukokuuta 2009

Keskiviikon rullatreeni ja esineruutu

Oltiin pitkästä aikaa tekemässä rullatreeniä. Otin Mikillä neljä pistoa. Ensimmäinen meni kauhella tohinalla, ettei kerinnyt ajattelemaan ihan loppuun asti. Haki kyllä rullan, mutta oli niin innoissaan ettei ollut ihan varma mihin suuntaan rullan kanssa menisi. Itse tein virheeni siinä etten pyytynyt Anua viereeni, niin Miki vei ensin sille rullaa. Kakkonen meni sitten jo paremmin ja oli enemmän ajatusta mukana. Kolmonen ja nelonen oli hyvät pistot kaikenkaikkiaan. Vauhdilla maalimiehelle, vauhdilla mun luokse.

Esineruutua ei olla paljoa tehty. Mikin kanssa on kuitenkin jonkin verran leikitty, tuomis, viemis, hakemis leikkejä, joten tietää mistä on kyse. Kotona myös leikkii Jounin kanssa lelujen piilotusta ja etsintää jota ennen ja jonka jälkeen leikkivät lelulla. Nyt meillä oli hyvin tallattu alue, jossa tehtiin esineruutua.

Jouni kävi piilottaan L-mallisesti esineen maastoon ja palasi takaisin lähetyslinjalle. Tämän jälkeen lähetin Mikin esinelle, jonka Miki löysi ja toi käteeni. Sitten Otin Mikin vierelleni ja Jouni lähti taas piilottamaan esineitä, tällä kertaan otettin kaksi esinettä niin että meni L:n kahteen erisuuntaan. Ilman mitään erillistä käskyä Miki meni maahan makaamaan ja odottamaan lupaa lähteä etsimään esineitä. Olin tästä enemmän kuin yllättynyt. Koira teki itse näin hienon päätelmän, välillä otti katsekontaktia ja kysyi lupaa lähteä. Kun esineet oli viety lähetin Mikin ensin 1 piilotetulle esineelle, jonka haki ihan kohtuu hyvin ja toi mun käteen. Paljon oon yrittänyt keskittyä siihen että koira luovuttaisi vasta irti sanan kuultuaan ettei vaan tuo esineitä lähelle ja sitten sylkäse sinne päin, tämä reenit alkaa tuottaa tulosta. Viimeiseksi lähetin Mikin 2 piilotellu esineelle, jonne teki hyvän työskentelyn, tähän oli hyvä lopettaa ja päästää koira vielä erillis palkaksi juoksemaan vapaana.

Ei kommentteja: