maanantai 25. toukokuuta 2009

Elina Niemen hakukoulutus

Olimme Mikin kanssa harjoituskoirakkona Suomen ja Pohjoismaiden huippu hakuilijan ja tokoilijan koulutuksessa. Koulutksessa oli paljon hyvää antia. Mun pitäis saada video meidän hakuilustakin jossain vaiheessa.

Oltiin Mikin kanssa loppu päässä, joten odottelua ennen omaa suoritusta tuli Mikille varmaan 4tuntia. Onneksi autossa olo ja autossa odottelu ei ole koiralle ongelma. Muiden koirien haukkuessa esim. lämmittelevälle koirakoille Miki tyytyi vetelemään sikeitä tai vaan istuen seuraamaan tapahtumia. Meillä kävi vielä hyvä tuuri auton kanssa ja saimme sen hyvään varjoiseen paikkaan. Vettä mulla oli mukana, koska oli kuuma päivä, mutta Miki ei suostu vettä juurikaan juomaan.

Mun oli tarkoitus ottaa 5 pistoa, mutta koska oli kuuma päivä, niin päädyin ottamaan vaan neljä. Ensimmäisestä hain hajun koko matkalta, tämä pisto meni hyvin. Suurella innolla maalimiehelle. Miki ei ottanut häiriöö vaikka keskilinjalla oli paljon ihmisiä, ei ottanut myöskään paineita vaikka piilossa oli aivan uusi maalimies. Kakkos pisto oli tarkoitus ottaa niin että haen hajun osasta matkaa ja päästän Mikin loppu matkasta maalimiehelle. Tätä tapaa emme olleet koskaan kokeilleet vaan tämä oli kouluttajan ehdottama. Miki lähti hieman haahuillen etenemään maalimiehen suuntaan, joten päätinkin että haen hajun koko matkalta.

Kolmospistolla lähetin Mikin suoraan, sielä oli Jouni piilossa. Hyvä pisto, lämmin päivä hieman verotti vauhtia, mutta kokonaisuudessaan hyvä pisto. Nelospistolle myös suora lähetys, ensimmäisellä lähetyskerralla Miki lähti vinoon, joten huutelin koiraa takasin. Aikansa kesti ennenkö Miki tuli, koska haku oli kesken, mutta kuitenkin hetken päästä tuli keskilinjalle takaisin, hienosti oli kuitenkin edennyt keskilinjalla eteenpäin, vaikka tarpeeksi syvälle ei ollut pistoa tehnytkään. Toisella lähetys kerralla lähti paremmin suoraan ja sieltähän se maalimies löytyikin. Pistot oli pitkiä ja varsinkin toinen puoli keskilinjasta rankkaa ylämäkeä. Lopuksi Miki sai keskilinjalla 5 kipon palkat niin että kaikki syöttelivät sille.

Kokonaisuudessa mukava ja opettavainen päivä.

Ei kommentteja: