torstai 24. huhtikuuta 2008

Reenipäivityksiä!

Miki treenaa edelleen, vaikka olenkin ollut laiska päivittämään tietoja. Olemme käyneet vähintää kerran viikossa tokoilemassa, välillä on ollut upeita suorituksia ja koira ylittänyt odotukset, välillä taas... no viime reeneissä jouduin siirtymään parkkipaikalle reenamaan, koska en saanut nurmella koiran nenää ylös millään namilla tms ainostaan pitämällä hihnan tosi lyhenä. Parkkiksella, jos olin tarpeeksi kaukana nurmesta, jutut meni ihan hyvin lukuun ottamatta tokoestettä, en tiedä tekeekö jokin hyppäämisessä kipeää/onko tehnyt koska Miki ei tällähetkellä pyynnöstä mielellään hyppää, mutta metsässä loikkii samaan vanhaan tapaan.

Agilityssä, viime viikolla Mikillä oli vauhti hukassa. Tein aika lyhyitäjuttuja ja rimat oli lähestulkoon maantasalla. Vaikka vauhtia ei ollut niin pääasiassa koko reeninajan pää oli kuitenkin mukana, mikä on kyllä parempi vaihtoehto, sillä tiedän et vautia tästä koirasta löytyy.

Hakutreenit sunnuntaina oli menestys. Hieman epäilytti et miten käy, kun Mikiä edeltävistä koirista 3/4 oli ajatukset jossain aivan muualla ja niitä ois kiinnostanut haistelu maastossa enemmän kuin haku, tämä käytös ei ollenkaan tyypillistä kyseisille koirille. Tässä vaiheessa mietin otanko Mikiä ollenkaan ettei mee treenit aivan penkin alle. Miki teki ekan piston vauhdilla ja suoraan, kuten myös kakkospiston. Kolmospistolle haki montussa olevan haun mäenpäältä mutta kokoajan työskenteli intensiivisesti ja innolla. Koska kolmos pisto ei ollut aivan suora, otin vielä neljännen piston, joka oli suora. Tähän oli hyvä lopettaa. Reenien lopuksi koirat pääsivät taas puuhailemaan.

Ei kommentteja: