sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Vuoden 09 viimeiset hakutreenit

Oltiin Lohjan soralla reenaamassa pakkassäässä hakuilua, keskilinjan vasemmalta puolelta tuli hyvä tuuli. Otin vaan kolme maalimiestä Mikille, jottei tarvii palella. Ekapisto vasemmalle, loistava. Toka pisto oikealle ei niin hyvä, Miki lähti hienosti mutta meni etulinjan väärälle puolelle, josta lähti tekemään pistoa kyllä hakualuetta eteenpäin. Koitin huutaa Mikiä pois ja myös viheltää, mutta ei. Herra ei suostu tulemaan hakualueelta pois ennenkö löytää maalimiehen ja löytyihän se lopulta. Kolmas pisto vasemmalle oli taas tosi hyvä.
Nukan treenin sössin osittain ite. Nukankin kanssa piti ottaa myöskin kolmepistoa, eka pisto vasemmalle, Nuka sai hienosti haju ja lähti kerrassaan loistavasti maalimiehelle ja hieno löytö. Tokapisto oikealle, vaikka haimme hajun neiti ei jostain syystä lähtinet sinne ollenkaan ja vaikka kävelimme yhdessä maamiehelle, se oli jotenkin tosi pelottava. Tokalla maalimiehellä en laittanut neitiä kiinni vaan ajattelin että kävelemme yhdessä kohti keskilinjaa. Neiti päätti kuitenkin bongata hajun jo tokalta maalimieheltä ja syöksyi keskilinja yli kolmannelle maalimiehelle. Koska itse sössin tämän otin vielä yhden maalimiehen vasemmalle puolelle, joka meni hienosti.
.
Reenien jälkeen maittaa uni

Ei kommentteja: