sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Hakuilua uudella alueella ja Mikin esineruutu!

Nuka oli tallaamassa keskiviikkona aluetta, myös ryhmämme toisen jäsenen koira oli tallaamassa aluetta, joten Nuka ei saanut mitenk''n erityishuomiota, mutta pääsi juoksemaan toisen koiran kanssa. Tallauksen jälkeen otin Nukalle yhden maalimiehen, jolla oli pää näkyvissä tallaamattomalle alueelle. Hyvin Nuka lähti mun mukana tutkimaan mutte heti kun huomas maalimiehen lähti juoksemaan pakoon... Vasta kun mä oli maalimiehen luona kyykyssä niin Nuka rohkastui katsomaan maalimiestä ja syömään namit.

Miki pääsi kerrankin mukaan reeneihin ja otin sillä esineruutua, joka meni aivan päin jotakin... Miki olis halunnut etsiä maalimiehiä, kun joutui odottamaan muiden koirien hakureenit ja esineruudut. Mikille näytettiin kun esinepiilotettiin, lähti innolla esineen suuntaan, haistui sitä ja jatkoi matkaansa. Kävi merkkaileen alueelle ja myös kakalla myös korvat oli avain hukassa. Yritettiin sama uudelleen, tällä kertaa Miki kävi hakemassa esineen ja toi sen mulle.

Otin seuraavan esineen, jonka kanssa sama juttu. Miki kävi haistamassa esinettä ja sitten lähti haisteleen metsää. Kun esine piilotettiin uudelleen Miki meni esineen luo ja vei sen esineen piilottajalle, joka jäi siihen lähelle, kun ei saanut siitä palkkaa tarjosi esinettä hänelle uudelleen, lopulta toi esineen turhautuneena mulle ja sai palkan. Lopuksi kaikki ihanat ihmiset metsässä anto Mikille makkaraa, joten vähän niin kuin se ois löytänyt kasan maalimiehiä, tässä vaiheessa koira oli onnesta soikeana.

Ei kommentteja: