perjantai 17. huhtikuuta 2009

Hakuilua pääsiäisenä!

Pääsiäsmaanantaina oltiin hakuilemassa 4 hengen porukalla, oistaa kaikki olivat Mikille tuttuja. Keskialueen vasemmalta puoleta hieman sivusta kävi tuuli. Ensimmäisen lähetyksen tein oikealle, missä maalimies oli todella lähellä. Koska oli hhieman sivutuulta lähetin Mikin hieman piilolta hakualuetta eteenpäin. Miki lähti lähetyspaikasta suoraan, ei mennyt kovin syvälle ja sitten jatkoi hakualuettaa eteenpäin. Ihan hieno pisto vaikka ei maalimiestä bongannutkaan.

Miki tuli takaisin keskialueelle, jonkin verran musta eteenpäin. Korvat olivat tässä vaiheessa lukossa, koska Miki oli bongannut hajun maalimiehestä keskialueen toiselta puolen. Miki seisoi kuin magnusti kahdella jalalla ja otti hajun ja sen jälkeen täyttä laukkaa maalimiehelle.

Kolmospisto oikealle puolelle oli myös suoralähetys ja tämä oli kaikkea muuta kuin kaunis. Miki risteili hakualuetta edestakaisin, mutta löysi kuitenkin maalimiehen. 4 pisto vastatuuleen oli hieno. Otin vielä yhden piston myötätuuleen, mutta tällä kertaa hain hajun maalimiehestä. Tämä oli onnistunut pisto.

Muiden lähdettyä tehtiin vielä hieman esineruutua. Ensimmäinen oli hieno esineen haku, toinen ei niin kaunis ja kolmas oli sitten jo liikaa. Harmillista kun ei osaa lopettaa ajoissa, varsinkaan kun kysessä ei oo mikään palveluskoira...

Ei kommentteja: