keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

itsenäistä treeniä

Minä, mies ja koirat oltiin tänää hallilla tekemässä itsenäistä treeniä. Vuokrasin hallin avaimen maaliskuun alusta, joten pitihän sitä hyödyntää. Nukan kanssa käydään kyseisellä hallilla kerran viikossa agilitytreeneisssä, Miki ei oo koskaan käynyt hallilla. Olin suunnitellut valmiiksi radan jota piti harjoitella Nukan kanssa, lisäksi oli tarkoitus tehdä keppejä ja keinun lätkäisy harjoituksia. Mikin kanssa suunnitelmissa oli hieman tokoilla sekä tehdä putkea ja keppejä.

No kaikki ei sitten mynnytkään suunnitelmien mukaan. Nuka oli aivan outu, meni jotenkin sekaisin kun oli molemmat ihmiset ja Miki. Ensin kuvitteli et on äässyt leikkimään Mikin kanssa sisähalliin, kun tämä estettiin juoksi kun päätön kana mitään kuulematta ja näkemättä pitkin hallia, tätä ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt. Koska reenistä ei tullut mitään niin et molemmat koirat ois ollut samaanaikaan reenaamassa, suljettiin Miki ensin sivuhuoneeseen, tämä ei auttanut vaan Nukan keskittyminen meni kokonaan siihen että vinkui Mikille. Niinpä suunnitelmat muutuivat ja Nuka pistettiin pois ja otin Mikin treenattavaksi.

Olisittepa näynyt Mikin tekemisen intoa ja kuuntelemista kun pääsi pitkästä aikaa treenaamaan halilla ja vieläpä agilityesteillä. Niinpä koitin Mikin kanssa suunnittelemaani hyppy-putki rataa. En olis uskonut et koira menee niin hyvin vaikka taukoa on ollut pitkään lisäksi Mikissä ei ollut yhtään siitä koirasta joka ei kuuntele vaan menee hajujen perässä ja pahimmassa tapauksessa merkkaa esteitä. Radan lisäksi tehtiin keppejä ja keinulla harjotteita, lisäksi Miki pääsi tutustuun mustaan putkeen, joka oli kaikenlisäksi mutkala, mutta minkäänlaista pelkoa tai epäröintiä ei ollut. A-estettäkin Miki olis mennyt mutta en vielä viitsinyt sitä sinne päästää vaan säästin jalkoja.

Nukan oltu jonkin aikaa rauhoittumassa sivuhuoneessa siihen sai kontaktia ja ajoittain neiti teki tuttuun tapaansa rataa. Itselläni oli ohjausongelmia, toivottavasti saan tänää jotain apua niihin. Radan lisäksi tein Nukan kanssa keinuharjotteita sekä keppejä. Keinun kolahduksesta Nuka ei enää välitä, joten ollaan edistytty. Neiti myös puripoikki hihnansa, kun molemmat koirat joutuivat odottamaan, kun säädimme keinua. Nukan kanssa harrastaminen tulee kyllä kalliiksi.

Lopussa tein molempien kanssa vielä luoksetuloa, nakilla vedättämis seuraamista piti tehdä, mutta unohdin hanskat kotiin ja neidin kanssa ei kädet kestä ilman hanskoja. Perjantaina on sitten neidin omat treenit. Ens viikolla pitää koittaa päästä taas treenaamaan, kun on arkivapaita.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Iisakin puri hihnansa poikki agitreeneissä joutuessaan odottamaan toisessa huoneessa;) Tosin kun menin hakemaan koiraa se makasi kiltisti hihnan päällä, ja huomasin vasta sen ylösnoustessa että hihna on poikki. Ei vissiin ollu ipana tajunnut että vapaus olisi koittanut vai oliko sitten tarkoituksena ollut "etten mä mitään oo tehny vaan makaan tässä kiltisti paikallani, mä oon ollu mamma ihan kiltti koko ajan =)"

Terkuin Mari, Asla ja Iisa