tiistai 24. marraskuuta 2009

Nukan agility

Nuka on nyt käynyt kolmekertaa agilityn 1-jatkolla. Voin vaan todeta että neidin kanssa on aivan unelma harrastaa agilityä, vaikka neiti onkin vähän "liian nopea" ainakin välillä. Nuka on tarpeeksi ahne unohtaakseen kaiken ympärillä tapahtuvan ja keskittyy ainoastaan muhun ja mun maksa/sydän yms herkkuihin ja yhdessä tekemiseen.

Kahtena kertana meitä on ollut vaan kaksi koiraa, toinen on vuoden ikäinen terrieri uros, jolla on omaa kivaa. Nuka ei oo kertaakaan lähtenyt omille teilleen tai jos on lähtenyt niin ainoastaan oikaissut namikipolleen. Olemme tehneet jo aika pitkiä hyppy & putki ratoja, keppejä olemme tehneet vinokepeillä, joka on mulle ja Nukalle uusitapa, sillä alkeiskurssilla teimme kujakeppejä, jolloin Nukasta tuli keppihullu =), olemme myös tehneet puomia, mulle aivan uudella tavalla.

Tänää en itse päässyt agilityyn vaan mieheni oli sielä. Hänkin kehui Nukaa taitavaksi ja tottelevaiseksi, aivan erilainen harrastuskaveri kun Mikelson on ollut.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Isänpäivän hakuilu

Oltiin tänää isänpäivän kunniaksi hakuilemassa. Suojalunta oli maassa, joten mulle meinas tulla kylmä siinä makaamisessa, koirilla ei ollut ongelmaa. Onneksi me olimme jakaneet ryhmä kahtia ja sairastumisista johtuen meitä ei ollut kun kolme.

Nukan otin jälleen ensin tallaamiseen ja sen jälkeen tein sen kanssa tallatulle alueelle neljä L pistoa, jotka kaikki sujui hyvin. En tiedä minkä ahaa elämyken neiti on kokenut mutta oli tosi kiva katsella sen suoritusta. Tälläkertaa tein niin että maalimiehet toi Nukan syötellen mulle, koska hakumaasto oli aika rankka ja mä olin flunssassa.

Mikillä otin myös 4 pistoa, joista kahdella ensimmäisellä hain hajun ja lähtin niille. Maalimiehet oli siirtyviä ja saatettiin osan matkaa maalimiehiä kolmos ja nelos pistoille. Lähetin Mikin sitten siitä kohtaa kun olimme tulleet itse takaisin keskilinjalle, jotte Mikille tulis eteenpäin työskentelyä. Ykköspisto meni kohtuullisesti, vaikka hieman taaksepäin työsketelyä oli mutta se sallittakoon, koska emme aloittaneet etukulmista. Kakkosmaalimiehellä ei ollut niinkään taaksepäin työskentelyä, mutta muuten hieman joutui hakemaan maalimiestä, joka oli maakuopassa. Kolmospisto oli TÄYDELLINEN. Miki lähti suoraan siitä mistä sen lähetin, kävi takalinjalla asti tarkastamassa alueen josta lähti etenemään aluetta eteenpäin ja bongasi maalimiehen. Nelos pisto ei ollut niin hyvä. Miki lähti hyvin, mutta sai ilmasta hvän hajun ja oikaisi kesken alueen maalimiehelle, lähti kuitenkin näyttämääni suuntaan. Kokonaisuudessaan ihan hyvä treeni ja Miki oli hyvin kuulolla.

Rullan kanssa kävi kurjasti kun Mikin jalka jäi ekalla pistolla rullaan kiin i ja juoksi maalimiehelle kolmella jalalla, kunnes sai jalan rullan läpi. Pitää varmaan vaihtaa rulla ruotsaliseen, nyt Mikillä on norskirulla ja Nukalle oon ottamassa ruotsalaista rullaa tai sitten siitä tulee haukkuva, aika näyttää.

Hakuilemassa on käyty ja Mikin kanssa ollan tehty rullatreeniä vaikka tänne päivittäminen onkin jäänyt, mihin tää kaikki aika häviää.

Nukan agiliitoa

Olimme Nukan kanssa yksityistunnilla, sillä meillä loppui agility ok-koirien aknssa syksyllä, joen haimme procaniksesta kurssipaikkaa talvelle. Koska kouluttajilla on ollut hieman erilaiset tavat opettaa esim kontakteja niin sovimme että mennen Nukan kanssa yksityistunnille ja siirrymme sitten heidän ykkösjatkolle.

Ensin tehtiin erilaisia putki ja hypyharjoituksia, tehtiin jo todella pitkiä ratojakin, jotka pahaimmillaan sisälsi kolmekin putkea. Musta putki oli alkuunsa neidille kauhistus, mutta lopulta ei pimeys enää häirinnyt. Hypyt meni tosi hienosti ja kaikki ratareenit, neiti lukee tosi hyvin mun käsimerkkejä, et enemmän radat tuntui tuottavan mulle tuskaa kuin neidille.

Puomia harjoiteltiin ja heillä oli erilainen tapa opettaa kontakteja mihin oon tottunut Mikin kanssa, joten se tuotti mulle harmaita hiuksia, neitiä ei olleenkaan hirvittänyt puomi. Keinua kokeiltiin myöskin, jälleen mulle uusi tapa oppia. Keinutus ei Nukaa hätkäyttänyt mutta kolahdus harjoitukset oli tosi hurjia. Kepit oli myös eritekniikalla, mutta se ei tuntunut neitiä häiritsevän.

Nukan kanssa haastetta tuo sen ahneus, eli välillä puuttuu malttia tehä juttuja ennen namikipolle menemistä. Tosi hienosti neiti tekee kaikkia juttuja, kun se huomaa et niistä seuraa namia. Maanantaina 9.11 alkaa meidän 6 kerran kurssi, sitten tuleekin joulutauko.